Auditen historiaa
AUDITE -kuoro
aloitti toimintansa Vantaalla syksyllä 1992 Jani Sivénin johdolla
ja se toimii osana Suomen Kuoro-opistoa. AUDITE on nykysiin myös
yksi Helsingin Konservatorion kuoroista. AUDITE -kuoron tavoitteena
on tehdä korkeatasoista musiikkia ja erityisesti kehittää
kuorolle moni-ilmeinen sointi.
Kuoron ohjelmisto ulottuu barokkimusiikista nykymusiikkiin
saakka. Konserttimatkoillaan kuoro on laulanut mm. Baijerissa,
Irlannissa, Tallinassa, Pärnussa, Fär-saarilla (Torshavn), Espanjassa
ja eri puolilla Suomea.
Keväällä 1999 Corkin kuorokilpailussa kuoro
tuli neljännelle
tilalle ja sai vanhan musiikin erikoispalkinnon. Tampereen
Sävel
1999 kuorokatsel-muksessa AUDITE sai diplomin kahdella kultaleimalla.Kesällä 2001
kuoro osallistui Saksassa Marktoberdorfin kuorokilpailuun, jossa se
sijoittui neljänneksi ja sai arvion "Very good performance
at an international level". AUDITE kutsuttiin Tolosan kuorokilpailuun
ja -festivaaliin, joka oli loka-marraskuussa 2002 Espanjassa ja
sieltä tuliaisina oli kolmas sija sekä polyfonia- että folklore
-sarjoissa. Marraskuussa 2002 kuoro juhli 10 - vuotista taivaltaan
juhlakonsertin merkeissä, jossa kantaesitettiin Jukka Linkolalta
tilattu sävellys "Elokuun yö".
Kuoron monipuoliseen historiaan kuuluu useita oopperaproduktioita,
kuten Herman Rechbergerin Laurentius -ooppera ( Vantaan Pyhän Laurin kirkon
500-vuotisjuhlien tilausteos syksyllä 1994), Kari Tikan Frieda
-ooppera ja Puccinin kolme pienoisoopperaa sisältävän
Il Trittico. Keväällä 2000 Audite oli kuorona Helsingin
Konservatorion tuottamassa Tsaikovskin oopperassa Jevgeni
Onegin ja syksyllä Paciuksen oopperassa Kung Karls
jakt. Vuoden 2002 keväällä kuoro oli mukana Jani
Sivénin oopperassa Troijan naiset, joka esitettiin
myös Berliinissä huhtikuussa 2002.
J.S. Bachin musiikki on alusta saakka kuulunut kuoron keskeiseen
ohjelmistoon. Ensimmäisiä teoksia olivat kantaatit sekä motetti
Jesu, meine Freude. Pääsiäisenä 1998 esitettiin
Johannes-passio Uusi Kapelli -orkesterin kanssa periodisoittimilla eli
barokkiaikakauden ns. alkuperäissoittimilla. Tämä esitys oli vasta toinen
periodisoittimilla toteutettu versio Johannes-passiosta pääkaupunkiseudulla.
Vuoden 2000 alussa AUDITE esitti Uusi Kapelli -barokkiorkesterin
kanssa Bachin Jouluoratorion kolme viimeistä kantaattia. Maaliskuussa
oli Bachin syntymäpäiväkonsertin ( kolme Bachin motettia
) lisäksi eri säveltäjien Magnificat -teoksista
koostuva konsertti. Kesällä 2000 AUDITE laajensi rajojaan
kevyen musiikin puolelle ja piti yhteiskonsertin Rajaton -yhtyeen
ja Merzi Rajalan kanssa.
AUDITE on esittänyt myös useita wieniläisklassisen
ja romatiikan ajan teoksia, kuten Duruflén Requiemin, Mendelssohnin
Elias -oratorion, Mozartin messun Vesperae solennes de confessore
sekä Beethovenin
9. sinfonian. Syksyllä 2001 vuorossa oli Mozartin Requiem sekä
Helsingissä että Vantaalla. Vuoden 1997 tammikuussa AUDITE
teki ensimmäisen oman levynsä "Joy", joka sisältää Christmas
Carols -joululauluja. Joulukuussa 2001 AUDITE:lla oli joulukonsertti,
joka televisioitiin ja lähetettiin joulupäivänä TV1:ltä.
Toukoluussa 2002 esitettiin Frank Martinin kaksoiskuoromessun
osia.
Suomalainen kuoromusiikki on myös keskeisellä sijalla
kuoron ohjelmistossa. Keväällä 1997 AUDITE kantaesitti
Einojuhani Rautavaaran Vigilian uudistetun version ja tammikuussa
2001 Helsingin Konservatorion yhteisproduktiona Aulis Sallisen Elämän
ja Kuoleman lauluja, jossa solistina oli Jorma Hynninen. Keväällä 1999
hiottiin a capella -ohjelmistoa Corkin kansainvälisiä kuorokilpailuja
sekä Tampereen
Sävel 1999 -kuorokatselmusta varten.
Liity sinäkin kamarikuoro Auditeen!
Tasokkaan kamarikuoro Auditen laulajat koostuvat suurelta osin
ammattimuusikoista ja ammattiin opiskelevista nuorista aikuisista.
Kuoro harjoittelee Helsingin Konservatoriolla torstaisin
kello 17.45 - 20.45. Uusia laulajia otetaan tarpeen mukaan toimintaan.
Lisätietoja:
Audite etsii kahta tenoria ja bassoa
( 16.1.2006 ) >>
Jani Sivèn |
040-732 6452 |
email: |
jani at audite.fi |
Michael Jääskeläinen |
( hallituksen puheenjohtaja ) |
gsm: |
041 501 1150 |
email: |
pj at audite.fi |
|