Galante

Galante -kuoro perustettiin vuonna 1988 tarjoamaan lapsille ja nuorille korkeatasoista opetusta kuorolaulussa sekä kasvattamaan lapsia ja nuoria vastuullisuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Galante aloitti toimintansa Vantaan seurakuntien tukemana. Syksystä 1999 alkaen se on toiminut Helsingin Konservatorion lapsi - ja nuorisokuorona. Vantaan Galante -valmennuskuoron toiminnasta vastaa Galante -kuoron kannatusyhdistys. Syksystä 1996 Galante on kuulunut myös Suomen Kuoro-Opistoon.

Galante -kuorossa lapset aloittavat laulamisen valmennuskuorossa, jossa he saavat opetusta äänenkäytössä, säveltapailussa, ohjelmistossa ja esiintymisessä. Kuorot toimivat Helsingin ja Vantaan toimipisteissä. Valmennuskuoroista lapset siirtyvät noin kahden vuoden koulutusjakson jälkeen Galante -konserttikuoroon.

Kuoron perusohjelmisto on koostunut pääosin klassisesta ja suomalaisesta musiikista. Syksyllä 1998 kuoro esitti 10 -vuotis juhlakonsertissaan kuuden suomalaisen säveltäjän meri-aiheisen teoksen, joista viisi on sävelletty Galante -kuorolle. Tämän ohjelmiston kuoro levyttää syksyllä 2001. Omien konserttien lisäksi kuoro on tehnyt yhteistyötä eri kuorojen ja orkestereiden kanssa. Yhteistyöprojekteista mainittakoon syksyllä 1991 esitetty musikaali Bugsy Malone, joulukuussa 1993 radioitu Benjamin Brittenin Saint Nicholas -kantaatti, keväällä Kuopiossa ja Finlandia -talossa esitetty Carl Orffin Carmina Burana sekä syksyllä 1995 Tapani Ruuskan The Builder -teoksen kantaesitys Tapiola -salissa. Syksyllä 2000 kuoro kantaesitti Helsingin Juhlaviikoilla Miten lie maailma syntynyt -tilausteoksen yhdessä mm. Satu Silvon, ranskalaisen sirkusryhmän, ranskalaisten säveltäjien sekä Kristiina Haatajan kanssa.

Galante -kuoro on konsertoinut kotimaassa useilla paikkakunnilla. Lisäksi kuoro on tehnyt konserttimatkoja Sveitsiin, Ruotsiin, Unkariin, Viroon, Yhdysvaltoihin ja Italiaan, jossa kuoro palkittiin huhtikuussa 2000 hopealla Riva del Garda -kuorokilpailussa ja sai kultaisen diplomin. Suomen Kuoronjohtajayhdistys palkitsikin taiteellisen johtajamme, Jani Sivènin, ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä " vuoden 2000 kuoronjohtaja" -tittelillä.

Galante -kuoro on tehnyt kaksi levyä. Englantilaisista perinteisistä joululauluista koostuva "Joy" äänitettiin tammikuussa 1997 yhdessä kamarikuoro Auditen, käsikelloyhtye Sonuksen, Tommi Hakalan (baritoni) ja Ville Urposen (urkuri) kanssa. Toinen levy "Kumbaya, my Lord!" ilmestyi 10 -vuotiskonserttiin ja koostuu lapsikuorolle sävelletystä kirkkomusiikista.

Galante valmennuskuoro

Galante-valmennuskuoro on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille lapsille. Sen johtajana toimii Saara Perkola

Helsingin Konservatorion valmennuskuoro harjoittelee Helsingin Konservatoriolla torstaisin kello 16.00 - 17.30

Teoria - ja säveltapailutunnit ovat maanantaisin kello 15.30 - 16.00
( alkava 1/3 ) , klo 18.00 - 18.45 ( jatkava 1/3 ) ja klo 18.45 - 19.30 ( 2/3, ajat ovat syksyltä 2000 ).Valmennuskuorossa lapset laulavat 1 - 3 vuotta.

Galante konserttikuoro

Galante-konserttikuoro harjoittelee Helsingin Konservatoriolla keskiviikkoisin kello 17.00 - 19.30 sekä tarvittaessa tiistaisin kello 17.00 - 19.30. Kuoroa johtaa Anna Toivakka. Galante kuorossa lapset saavat opetusta kuorossa laulamisessa ja -toimimisessa, laulutekniikassa, musiikin teorian ja säveltapailun perusteissa sekä kuoro-ohjelmistossa.

All 4 Voices -nuorisokuoro

"Raikas, energinen ja dynaaminen" kuvaavat Suomen Kuoro-opiston nuorisokuoron musisointia ja henkeä. All 4 Voices -nuorisokuoron toiminta koostuu periodeista vierailevien johtajien johdolla. Kuoron laulajat koostuvat vanhemmista Galante-konserttikuoron laulajista. Kuoro harjoittelee kerran viikossa, nykyään nuorisokuoro toimii Galanten konserttikuoron yhteydessä ja harjoittelee kerran viikossa keskiviikkoisin kello 17.00 - 19.30 Helsingin Konservatoriolla.