| |
|
|
| |
Hannu Holma
yksinlaulu
Baritoni Hannu Holma on suorittanut erinomaisin arvosanoin laulun
diplomitutkinnon Anssi Hirvosen johdolla Sibelius-Akatemiassa
vuonna 1993.
Hän on täydentänyt opintojaan Dorothy Irvingin,
Jorma Hynnisen, Harry van der Kampin, Herbert Brauerin ja Ian
Partridgen mestarikursseilla. Lisäksi hän on opiskellut
yksityisesti Dorothy Irvingin johdolla.
Hannu Holma on esiintynyt omin konsertein, passio-, oratorio-
ja oopperasolistina sekä lukuisten kuorojen solistina. Laajemmalle
yleisölle hän on tuttu monista televisioiduista ja
radioiduista valtiollisista juhlajumalanpalveluksista, joissa
hän on toiminut esilaulajana ja solistina.
Hannu Holman ohjelmisto käsittää musiikin eri
kausia barokkimusiikista uuteen musiikkiin saakka, lied-ohjelmista
oopperakonsertteihin. Hannu Holman sooloja on kuultavissa kuudella
eri levytyksellä sekä
radioäänityksinä. Hän toimii tällä hetkellä
vapaana taiteilijana sekä laulupedagogina ja kuorokouluttajana
eri puolilla Suomea.
|