Suomalainen Poikakuoro
Suomalainen Poikakuoro on perustettu syksyllä 1995 Mieskuoro Laulu-Miesten ja
Sibelius-Akatemian aloitteesta.
Poikakuoro on instrumenttina Suomessa vielä nykyään suhteellisen
harvinainen, siksi tämän jalon kuoromuodon tarjontaa pääkaupunkiseudulla
haluttiin lisätä. Syksyllä
2001 Suomalainen Poikakuoro liittyi osaksi Suomen Kuoro - opistoa
ja toimii nykyisin Helsingin Konservatorion kuorona.
Kuoron toiminta-ajatuksena on tarjota pojille korkeatasoista opetusta
kuorolaulussa ja säveltapailussa sekä kasvattaa heitä
itsekuriin, vastuullisuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Kuoro tarjoaa
pojille korkeatasoista musiikinopetusta sekä vireää, hyvin
suunniteltua ja monipuolista toimintaa.
Suomalaisen Poikakuoron taiteellisena johtajana toimii Anna Toivakka.
Kuoron toiminta koostuu viikottaisista harjoituksista, ylimääräisistä,
harjoitusleiristä, omista konserteista ja esiintymisistä sekä
tilauskonserteista. Kevät- ja syyslukukausien alussa poikaäänet
harjoittelevat diskanttikuoro-ohjelmistoa. Tänä aikana miesäänet
harjoittelevat Galante-kuoron tyttöjen kanssa nuorisokuoro-ohjelmistoa.
Peruskoulutus koostuu kuoron toiminnasta, teoria- ja säveltapailuopetuksesta
sekä monipuolisesta ohjelmistosta. Syyskaudesta alkaen pyritään
laulajille järjestämään aiempaa henkilökohtaisempaa
opetusta äänenmuodostuksessa pienryhmissä ja jopa yksityisesti.
Yhteistyötä tehdään Suomen Kuoro-opiston muiden kuorojen
(AUDITE- ja Galante-kuorot), Suomen Yleisradion, Kirkko soikoon -festivaalin,
Tampereen poikakuoro Pirkanpoikien, Vanhan kirkon, Töölön
ja Taivallahden seurakuntien kanssa.
Poikakuorolla on tällä hetkellä kaksi musiikillista kummia:
oopperalaulaja Petteri Salomaa ja urkuri Ville Urponen.
Keväällä 2003 aloittaa toimintansa 5-8 vuotiaiden poikien
Suomalaisen Poikakuoron Juniorikuoro. Tiedustelut: Anna Toivakka,
p. 050 - 355 9916.
Kuoron harjoitusajat ovat: tiistaisin klo 16.00-17.00 Juniorikuoro, tiistaisin
klo 17.00-19.00 poikaäänet / koko kuoro, Ruoholahden kappelissa
ja keskiviikkoisin klo 18.30-20.15 miesäänet (yhdessä Galante-kuoron
kanssa), Helsingin Konservatorion kamarimusiikkisalissa.
Kuoron esiintymisiä ja yhteistyökumppaneita
Ensimmäiset radio- ja levynauhoitukset kuoro teki syksyllä
1996.
Helmikuussa 1997 kuoro toimi Winchester Cathedral Choir'n johtajan,
David Hillin mestarikurssin demonstraatiokuorona Sibelius-Akatemiassa.
Saman vuoden syksyllä kuoro osallistui Kaapeliteh-taalla esitettyyn
Hanna Brotheruksen tanssiteokseen: VÄKI, joka sai kriitikoilta erittäin
hyvät arvostelut.
Vuoden 1998 keväällä kuoro esitti Giovanni Battista
Pergolesin Stabat Mater Temppeliaukion kirkossa. Saman vuoden kesällä
Suomalainen Poikakuoro osallistui Tampereen Sävel -tapahtumaan esittämällä yhdessä poikakuoro
Pirkanpoikien kanssa Duruflén Requiemin.
Syyskausi 1999 päättyi merkittäviin esiintymisiin,
jotka olivat: Joulukonsertti Kaartin Soittokunnan kanssa Johanneksen kirkossa
sekä esiintyminen Hartwall Areenalla Lastenlinnan Kummit r.y.:n järjestämässä Joulun
Tähti hyväntekeväisyyskonsertissa.
Keväällä 2000 kuoro osallistui yhdessä Helsinkikuorojen
kanssa teatteri Savoy:ssa toteutettuun Tapani Ruuskan Metamorfoosi teokseen.
Suomalainen Poikakuoro on työskennellyt yhdessä muiden kuorojen
sekä orkesterien kanssa, kuten Suomen Laulu, Dominante, Mieskuoro
Laulu-Miehet, Radion Sinfonia Orkesteri, Sibelius Akatemian
kuoro, Käpylän Musiikkiopiston Juniorijouset, jousiorkesteri
Helsinki Concordia, Merismos -kvartetti sekä Kansallisooppera ja Helsingin
kaupunginteatteri, joiden teoksissa poikakuorolaisia on nähty
kuluneina vuosina.
Merkittäviä teoksia, joissa Suomalainen Poikakuoro on ollut
mukana ovat Matteus-passio, Elias-oratorio, Mahlerin
3. sinfonia, Stabat Mater, Carmina Burana sekä Duruflén
Requiem.
Kuoron matkat ja vastavierailut
Kuorotoiminnan eräs perustoimintoja on matkustelu
niin kotimaassa kuin ulkomailla. Näin kuorolaiset tutustuvat
toisiin kuoroihin ja erilaisiin kulttuureihin sekä musiikin
alueisiin. Suomalaisen Poikakuoron tavoitteena onkin vuosittain
vierailla ainakin yhden suomalaisen poikakuoron luona ja tehdä aktiivisesti
ulkomaanmatkoja sekä
osallistua lähitulevaisuudessa kansainväliseen poikakuorokilpailuun.
Suomalainen Poikakuoro teki ensimmäisen ulkomaan matkansa
vain vuosi perustamisen jälkeen 1996. Tuolloin kuoro matkusti Viroon Eesti
Poistekoorin vieraaksi Tallinnaan, missä konsertoimme yhdessä.
He olivat myös ensimmäinen kuoro, joka tuli vieraaksemme Helsinkiin
loppukesästä 1996.
Vuoden 1997 alussa kuoro matkusti Ruotsiin konsertoiden
Tukholmassa ja Uppsalassa. Upsalassa kuoro oli Uppsalan Tuomiokirkon Poikakuoron
vieraana. Tukholmassa esiinnyimme Tukholman Suomalaisen seurakunnan tiloissa
Kuninkaanlinnan luona. Uppsalan Tuomiokirkon poikakuoro tuli vastavierailulle keväällä 1998.
Konsertoimme yhdessä Temppeliaukion kirkossa.
Vuoden 2000 keväällä kuoro matkusti jälleen Ruotsiin.
Tällä kertaa kuoro osallistui Nuorisokuoro-festivaaleille Visbyssä,
Gotlannissa.
Edellisten lisäksi kuoro on vieraillut Tampereella poikakuoro
Pirkanpoikien luona sekä esiintynyt heidän kanssaan sekä
Tampereella, että Helsingissä Pirkanpoikien tehdessä
vastavierailun Helsinkiin.
Keväällä 2003 kuoro teki yhdessä poikakuoro
Pirkapoikien kanssa konserttikiertueen Pohjoismaiden pääkaupunkeihin.
Kiertue toteutui hienosti
|